Kohta takana ensimmäinen kuukausi uuden elämäntyylin kanssa.
Ihana työkaverini N teki mulle ruoka- ja liikuntaohjelman jota noudattaa.
N on itse käynyt melkoisen muodonmuutoksen läpi ja hänen sinnikkyytensä motivoi mua.
Ensimmäiset puolitoista viikkoa meni hyvin joskin uudet ruokailutottumukset
laittoi mun oman sinnikkyyden koetukselle. Ruokaahan piti syödä ihan hirveitä
määriä eikä houkutuksiltakaan vältytty. Päätä särki jatkuvasti kun taistelin hiilari-
ähkyäni pois. Ekan viikon huima saldo oli kuitenkin upeat -2,2kg ja pysyin hienosti
ruodussa. Liikuntaohjelmaani kuuluu siis väh.3 reipasta lenkkiä viikossa (6km/h)
sekä 1-2 vapaavalinnaista ryhmäliikuntatuntia jotka mun kohdalla käytännössä
tarkoittaa kahvakuulailua tai body pumppia.
Tokan viikon puolessa välissä tuli takapakkia kun polvilumpioni meni pois
paikoiltaan istuessani sängyn laidalle. Edellisenä päivänä olin siis käynyt jo jopa
hölkkälenkillä eikä mitään tapahtunut. Aika surkuhupaisaa, että tuollaisessa
tilanteessa voi itsensä teloa. Mun polvilumpiothan ovat rakenteellisesti liian
ulkosyrjällä ja pienikin väärä liike voi saada ne pomppaamaan pois paikoiltaan.
Oikea polveni on jo operoitu sen johdosta ja kai se on nyt tämän vasemman vuoro
kun jo kolmannen kerran meni. Tuomiona kolmen viikon ajaksi reidestä nilkkaan
asti oleva saranaortoosi jossa koukistusmahdollisuus vain 30 astetta.
Hyvästi liikunta vähäksi aikaa. Melkein hiipi vanha minä jo kaapista ja olo oli sen
mukainen, että olin jo valmis jättämään leikin kesken. Punnituspäivänä vaaka
näytti kuitenkin -1,4kg ja päätin, että kiinnitän sitten senkin edestä enemmän
huomiota ruokavaliooni.
Kolmannen viikon punnitustulos oli pieni pettymys -1kg, mutta eteenpäin mennään.
Kovasti odotan, että pääsen ensimmäiseen fysioterapiaani, jotta tietäisin, mitä saan
jatkossa jalalla tehdä. Todennäköisesti aloitan vesijuoksusta. Tämän puolentoista
viikon aikana jonka olen kärsistellyt tukeni kanssa, olen saanut kehitettyä itselleni melkoisen
haukkarin kun olen treenannut vain yläkroppaa. Siitä ehkä kuvia myöhemmin.
Myös ennen vartalokuvat säästän myöhemmäksi :)